Paikallista ja vastuullista
Assi Group
Assi Group Oy on Lappeenrannassa toimiva toimitilojen omistamiseen, kehittämiseen ja vuokraamiseen keskittyvä yritys. Tarjoamme asiakkaille toimitiloja, toimistotiloja, liiketiloja, kokoustiloja sekä coworking-palveluita keskeisillä sijainneilla Lappeenrannassa.
Kehitämme parhailla paikoilla sijaitsevia keskustakiinteistöjä laadukkaiksi yritysympäristöiksi ja vastaamme itse kohteidemme pitkäjänteisestä omistamisesta sekä toiminnan laadusta.
Vuokraamme myös keskustakoteja erityisesti Lappeenrannassa.
Yrityksellä on menestyksekäs historia teollisuudessa ja vuokraustoiminnassa. Omistajaperheen yrittäjyys ulottuu yli 50 vuoden taakse, ja nykyisin Assi Groupin asiakkaana toimii noin 100 yritystä sekä satoja vuokra-asuntojen asukkaita.
Lappeenrannan elinkeinoelämässä
Olemme keskeinen toimija Lappeenrannan elinkeinoelämän ja työpaikkojen kehittämisessä ja teemme runsaasti yhteistyötä alueen elinkeinoelämän järjestöjen, kaupungin Wirma-elinkeinopalvelujen ja erityisesti LUT-yliopiston ja LAB-ammattikorkeakoulun kanssa. Pitkäjänteinen kiinteistöjen kehittäminen edellyttää työpaikkojen ja yritystoiminnan kehittymistä. Olemme mukana tutkimuslähtöisen liiketoiminnan edistämisessä ja toimimme alueen yritysverkostoissa kasvun puolesta. Ajankohtainen yhteinen panostus kohdistuu opiskelijoiden ja yritysten rekrytointiyhteyksien parantamiseen.
Ympäristö ja kestävä kehitys

Panostamme kiinteistöjen kehittämisessä ja energiankäytössä kestäviin ja koko elinkaaren kantaviin ratkaisuihin. Rakennutamme aina omaan omistukseen, joten emme tee lyhytjänteisiä, edullisuuteen perustuvia ratkaisuja rakennusvaiheessa.
Tunnemme kohteidemme talotekniikan ja energiatehokkuuden läpikotaisin ja kehitämme sitä jatkuvasti paremmaksi ja otamme käyttöön uusia kestäviä ratkaisuja. Kohteissamme on jo vuosien ajan ollut käytössä aurinkosähkötuotanto ja käytämme maaenergiaratkaisuja aina kun se on mahdollista. Asiakkaidemme käytössä on autolatauspalvelut ja nyt suunnittelussa ovat erilaiset energiavarastoinnin ratkaisut.
Tunnemme myös kiinteistöjen ympäristösertifioinnin, sillä Vapaudenaukio 2 toimistotalo sai ensimmäisenä Lappeenrannassa Gold-tason LEED (Leadership in Energy and Environmental Design) -sertifioinnin. Olemme kuitenkin todenneet seuraavien talojen kohdalla, että sertifioinnin tuomat hyödyt sen hintaan nähden ovat omaan osaamiseemme verrattuna vähäiset. Pitkäjänteisenä omistaja emme tarvitse sertifiointien statusta kiinteistöjen myynnin edistämisessä. Asiakkaat pystymme vakuuttamaan paremmin kertomalla konkreettisesti toteutetuista kestävyystoimista.
Wilhunkulman suunnittelussa painotettiin arvokasta historiallista ympäristöä ja rakennus palkittiinkin Lappeenrannan parhaana rakennuksena 2011.
Armilanlinnan arkkitehtuurisesti ja historiallisesti arvokas funkkiskiinteistö on saanut kauttamme uuden tulevaisuuden toimistotalona ja tyyliin sopivan uudisrakennusken viereensä. Armilanlinnan pihapiiriin meillä on vielä mahdollisuus rakentaa täysin uusi toimistotalo, joka nostaa kohteen laajuuden yli 7000 m2. Funkkiskoulun rakennuksen kehittämisessä paneuduimme huolella iäkkään, mutta tukevan talon arvostamiseen tinkimättä nykytekniikan tuomasta mukavuudesta.
