Onko toimitila kustannus, riski vai voimavara?

Halvin toimitila voi tulla yritykselle kalliiksi. Toimitilan valinnassa ei kannata tuijottaa pelkkää vuokrahintaa, sillä sijainti, tilojen toimivuus ja sopimuksen joustavuus vaikuttavat yrityksen arkeen ja liiketoimintaan paljon enemmän kuin usein ajatellaan.

Yritysten suhde toimitiloihin on muuttunut nopeasti myös Lappeenrannan seudulla. Yksi asia on kuitenkin selvä: toimitilan joustavuus ja sijainti ovat tärkeämpiä kuin koskaan. Silti toimitilapäätöksiä tarkastellaan usein ensisijaisesti vuokratason kautta. Se on liian kapea näkökulma. Assi Groupin kiinteistöliiketoiminnan johtaja Markku Hokkanen muistuttaa, että toimitilapäätös on ennen kaikkea liiketoimintapäätös.

Huono sijainti voi maksaa enemmän kuin vuokrassa säästetään

Syrjäinen sijainti, yrityksen tarpeisiin sopimattomat tilat, tekniset ongelmat tai liian pitkä sitoutuminen voivat aiheuttaa moninkertaiset kustannukset vuokrasäästöön verrattuna. Vielä merkittävämpiä seurauksia voivat olla henkilöstön tyytymättömyys, heikentynyt yhteistyö ja vaikeudet houkutella osaajia toimistolle. Toimitilan sijainnin merkitys korostuu erityisesti Lappeenrannan kaltaisessa maakuntakeskuksessa. Työpäivä on osa muuta vauhdikasta arkea, ja työpaikan sijainnin pitäisi helpottaa sen sujumista. Keskeinen sijainti voikin olla henkilöstölle merkittävä toimitilan ominaisuus
ja vähentää etätyön tarvetta.

Hybridityö muutti toimistojen tarpeita

Hybridityö ei ole poistanut toimitilan merkitystä, mutta se on muuttanut sitä. Siksi tarvitaan erilaisiin työtehtäviin mukautuvia tiloja: rauhallisia työpisteitä, neuvottelutiloja, vetäytymistiloja ja kohtaamisen paikkoja. Hyvä toimitila tukee työntekoa, henkilöstön tyytyväisyyttä ja yhteistyötä. Samalla se voi auttaa yritystä houkuttelemaan ja sitouttamaan osaajia.

Joustavuus vähentää riskejä

Yrityksen tarpeet voivat muuttua huomattavan nopeasti. Siksi vuokrasopimuksen joustavuuteen kannattaa kiinnittää vähintään yhtä paljon huomiota kuin vuokratasoon. Käyttökustannukset ja muut vastuut on syytä sopia yksiselitteisesti. Edullinen tila ei yleensä ole syyttä halpa. Myös toimitilan tekniset ongelmat ja sisäolosuhteisiin liittyvät puutteet voivat johtaa pitkiin selvittelyihin, ylimääräisiin kustannuksiin ja pahimmillaan merkittäviin häiriöihin liiketoiminnassa. Hyvä toimitila tukee yrityksen toimintaa myös silloin, kun tarpeet muuttuvat.

Toimitila ei ole vain kustannus

Toimitilan kustannukset ja vastuut pitää voida ennakoida. Olennaista on myös ymmärtää, missä kohdassa ja missä muodossa kulut lopulta toteutuvat, joko suunnitellusti tai yllätyksinä. Oikein valittu toimitila tukee henkilöstön työskentelyä, yhteistyötä ja liiketoiminnan muutoksia.

”Toimitila ei ole vain kustannus. Oikein valittuna se on yrityksen kasvun mahdollistaja.”

Markku Hokkanen, kiinteistöliiketoiminnan johtaja, Assi Group Oy

Millainen toimitila palvelisi parhaiten teidän yritystänne?

Assi Group tarjoaa erilaisia toimitilaratkaisuja Lappeenrannan keskustassa. Olipa tarpeena oma työhuone, suurempi toimistokokonaisuus tai joustava työympäristö, autamme löytämään yrityksenne toimintaan sopivan ratkaisun.

Tutustu vapaisiin toimitiloihimme ja ota yhteyttä!

Artikkeli perustuu Markku Hokkasen asiantuntijakirjoitukseen, joka julkaistiin Yrittäjä Etelä-Karjala lehdessä 3/2026.